perjantai 5. marraskuuta 2010

Maahanmuutto politiikka

Maahanmuutto politiikka siellä ja maahanmuutto politiikka täällä.On aivan yrmeissään seurannut sivusta maahanmuutto politiikkaa.Tällä hetkellä Suomi suorastaan kylpee kyseisen asian ympärillä,mikä on hyvä mutta toisaalta niin paha,että unohtuu monta tärkeää asiaa.Kuinkas tämän maan nuoret???Entäs vanhukset saatikka vammaiset??Hmmmm.....Se ei tunnu kiinnostavan ketään.Soinikin jauhaa jauhamistään ja jakaa ministerien salkkuja etukäteen vaikka vaaleihin on 5 kuukautta aikaa.En väheksy toki ketään,mutta ihmettelen kuinka julkisesti tätä Soini on ruotinut ja jos nyt on havaittavissa myös pientä katumusta Soinilta,niin pettääkö hän kannattajansa?Kuinka sitten käy kun vaalit ovat ja sitä ennen on hehkutettu suureen ääneen lehtien otsikoissa mitä kukakin saa ja piakkoin pieni katumus iskeytyy takaraivoon ainuastaan sen vuoksi että puolue on nimetty natsi puolueeksi.onko sitten Perussuomalaisilla niitä piirteitä,siihen olen minä väärä ihminen sanomaan yhtään mitään.Ja jos on he ovat tietoisesti sen silloin ottaneet omaksi merkikseen,jolla markkinoivat itseään eteenpäin saaden maineen kuin Ruotsin demokraateilta,vaikka Soinin mukaan persut eivät ole tekemisissä heidän kanssaan.Onko asia sitten niin en lähde sitäkään spekuloimaan sen enempää,vaan jätän sen jokaisen oman arvioinnin varaan.

Entäs Suomen toivo eli nuoret.Minnekkäs ne on unohdettu tässä maahanmuutto politiikan sivussa.Suomalaisessa nuoressa on toivo.Tätä toitotetaan suureen ääneen ymmärtämättä sitä,että tällä menolla Suomalaisessa nuoressa ei ole sitä toivoa tulevaisuudelle.Miksi?Koska Arkadianmäen herrat puhuvat paljon ja paskaa ja supistavat sieltä minne niitä varoja pitäisi ohjata,kuten nuorten mielenterveystyöhön ,joka on elintärkeä tässä maassa toimiva osa.Tällä hetkellä se ei toimi.Nuoret voivat huonosti,mutta heiltä viedään hyvinvointi ja apu pois,leikkaamalla rahaa jotta ei voida palkata lisää henkilökuntaa edes laitoksiin.Nuori saa apua vasta sitten,kun on yrittänyt selvästi itsemurhaa tai sitten huokaillaan kun nuori on tehnyt itsemurhan ja apu on liian myöhäistä.Eikö tämä ole hiukan ristiriitaista ajattelua siitä että nuorissa on tulevaisuus.Koska mitäs siitä jos tämän maan nuoret kärsivät mielenterveysongelmista kyllähän he siitä selviävät ilman mitään apua.Yksikin nuoren itsemurha on liikaa tässä maassa ja se pitäisi jokaisen Arkadian ääliön tietää.

Sama koskee kyllä myös vammaisia ja vanhuksia.Ei he mitään tarvitse kunhan vain ovat hoitokodeissa huonolla hoidolla ja vähällä henkilökunnalla.Ei siinä jos liikuntakyvyttömällä vanhuksella on märkä ja likainen vaippa 8 tuntia koska henkilökunta ei ennätä hoitaa.Mikäs siinä jos huonokuntoinen vanhus saa suuhunsa kylmän ruuan,koska henkilökunnalla ei ole aikaa syöttää.Tai vanhus ei pääse liikkumaan omin avuin ja tarvitsee siihen apua,mutta kukaan ei auta.Säälittävää suorastaan päättäjiltä,että Suomi on päästetty tähän kuntoon.Entinen hyvinvointi valtio on tällä hetkellä rappiovaltio.Luvataan ennen vaaleja ja kun on päästy herran pöksyihin,niin yllätys yllätys mieli muuttuu ja ne mitä on luvattu unohtuvat tosi nopeasti rahan kiilto silmissä.Onhan se tärkeää työtä suolta paskaa suustaan,niin että lähipiiri kaikkoaa ja selkään puukottavat puoluetoverit jäävät ainuastaan ympärille.

keskiviikko 27. lokakuuta 2010

Syksyn mietteitä

On ollut hiljaista tällä saralla.Ilmeisesti paukut loppu ja pien nyypähtäminen on iskostunut jossain vaiheessä päähän.Tai sitten kevät ja kesä teki tepposen eikä ollut aikaa...Seli seli seli....Selityksien kirjo olisi aivan kamala jos alkaisin selittelemään,joten en selittele.Asia on niin,että meni välistä mielenkiinto ja pian taitaa mennä uudestaan.On seurannut politiikkaa sivusilmällä ja miettinyt mitä siinä näen.Politiikkoja isoine mahoinee ja lompakkoineen vai vihaisia kansalaisia talikkoineen ja lyhtyineen nousemassa pieneen kapinaan??Näen kumpaakin,mutta olen enemmän huolestunut kansan puolesta.Ei ole oikein viksuja päätöksiä tullut tuolta Arkadian mäjeltä eikä tule.Pientuloiset ajetaan nurkkaan,jotta rikkaat voivat rikastua.Kansanedustajat nostavat omaa palkkaansa,kun muualla käydään yt-neuvotteluja ja tiedostetaan että työttömyys tässä maassa tulee kasvamaan.Eipä nuo Kataisenkaan annetaan rahat Kreikkaan tempaus oikein säväyttänyt syletti enemmän...Ei tosin kaikkia mutta enemmistöä.on ironista että juuri Katainen tekee näitä päätöksiä ilman että kansalta tarvitsisi kysyä mitään.Energia vero nousee ja kansa riemuitsee,en tosin tiedä kuinka moni.Tuskin kukaan.Laitan sähkölaskuni Kataiselle maksettavaksi,jotta ymmärtäisi mitä on olla pien tuloinen tässä maassa.

En todellakaan ole mielissäni mistään herrojen päätöksistä.Sekin raha mikä meni Kreikan suuntaan,sillä olisi voitu parantaa yllätys yllätys Suomen taloutta,mutta eihän se käy.Suomi voi huoletta ottaa lisää lainaa jotta voidaan vähän verotuta kiristää.Mitäs tuosta eihän se meitä ministereitä koske missään muotoa.Ei koskekkaan ministerillä ko palakka juoksee vaikka ei olisi edes paikalla.kylkiäisiksi taitaa tulla sitten ne muut edut.No en jaksa tästä tämän enempää,jotta huonotuulisuuteni ei kasva entisestään.....

torstai 20. toukokuuta 2010

Kirkon vaiettu salaisuus


Puhutaampa kirkon vaietusta salaisuudesta,joka silloin tällöin nostaa päätään otsikoihin ja pullistaa lukijansa otsasuonet siihen malliin,että yököttää.Pedofilia papit on tämä kirkon vaiettu salaisuus.Se on nostanut nyt päätään enempi kuin aikoinaa.Katollisen kirkon kirous suorastaan,mutta silti paavi hymyilee alammaisileen hyväksyen lapsiin sekantumisen.Miksi kirkko hyväksyy tämän?Miksi näin tapahtuu?Onko tämä hyväksyttävissä oleva asia sen jälkeen kun pappi vannoo selibaatti valansa ennen virkaan astumista?Ei ole Tuo typerä selibaatti vala pitäisi poistaa kokonaan.Sillä ei ole papin virassa minkäänlaista merkitystä.Ei missään muotoa.Eilen ajatus kävi,että ottaako kirkko mallia muhammedista ja muslimeista joille lapsiavioliitot on arkipäivää ja he hyväksyvät sen.Näin ei pitäisi olla,koska pedofilia on rikos laissa.Tässä asiassa,minusta ei voida enää edes piiloutua rippisalaisuuden taakse ja siihen,että siitä ei tehdä rikosilmoitusta poliisille,jos selviää papin ripissä että on käyttänyt lasta hyväksi.

Kun eilen luin Savon Sanomasta Piispa Riekkisen mietteitä,niin johan kuohahti,koska Piispa Riekkinen ei ymmärrä ymmärrä koko kohinaa,koska hänen tietoonsa on tullut vain ja ainoastaan kaksi hyväksikäyttö tapausta.No tässä onkin sitten jo nuo kaksi liikaa.Eli Piispa Riekkinen hyväksyy,kuten hyväksyy myös Ortodoksipiispa Leo ja Arkkipiispa Paarman lasten hyväksikäytön.Hauskinta oli Piispa Riekkisen kannan otossa tämä,jossa hän kehoittaa valtio valtaa panostamaan lasten arvomaailma kasvatukseen.Ei taida Piispa Riekkinen tietää edes mistä puhuu.Arvomaailma kasvatukseen silloin kuuluu myös totuuden puhuminen lapsille kirkon pedifiili papeista,ja tätä ei voi edes Piispa Riekkinen kieltää.Piispa Riekkinen voisi oikeastaan tulla antamaan sitä arvomaailma kasvatusta kouluille aivan itse.Kertoa kuinka lapsi joutuu pedofiili papin kynsiin ja kuinka kirkko sitten suojelee pappia,koska jumalahan on antanut anteeksi jo tämän teon.Julmaa mutta totta.Eihän Piispa Riekkisen tietoon ole tullut enempää,koska ei niistä ilmoituksia tehdä.

Arkkipiispa Paarnan mukaan taas rippisalaisuuden murtaminen ei auttaisi mitään,koska pedofiili papit käyvät harvoin ripillä.Eiköhän Arkkipiispa Paarnan pitäisi miettiä,että yksikin uhri on likaa.Paarman väitteessä tämäkin oli outoa,että jo nykyisten ohjeiden mukaan törkeistä hyväksikäytöstä tulee ilmoittaa viranomaisille.Kirkkolaki kuitenkin määrää kuitenkin papit kertomaan hyvissä ajoin,mutta varovasti asiasta viranomaisille,siten,ettei asianomainen tule suoraan tai välillisesti siinä ilmi.Kuinkas Paarma sitten kuvittelee,että pedofiilit saadaan kirkon papeista kiinni,kun asianomistaja ei saa tulla ilmi?Eli Arkkipiispa Paarmakin hyväksyy pedofilian täysin sydämmin ilman huolen häivää.On häpeä suorastaan,että Paarman on tuolla kannalla,eikä ajattele lapsen asemaa ollenkaan,jos ei sitten ole oma lehmä ojassa.

Entäs Ortodoksipiispa Leo.Hänen mielestään pyhiin salaisuuksiin ei pidä kajota.Ortodoksipiispa Leo tarkastelee paljon syvämmelisemmistä lähtökohdista hyväksikäyttöä kuten maallinen yhteiskunta.No mitenkäs tämä nyt liittyy hyväksi käyttöön millaan tavalla.Ei mitenkään,eikä missään muotoa.En minä ainakaan saanut auki ajatusta maallinen yhteiskunta ja pedofilia.En läytänyt mitään yhtenäistä ajatuksista.On järisyttävää,että niin sanotustu hiljaa mielessään myös Ortodoksipiispa Leokin siis hyväksyy pedofilian uskon nimissä

On järkyttävää,että pienet uhrit eivät millään tavalla hetkauta näitä kirkon miehiä suuntaan eikä toiseen.Oletan ja tulkitsen asian niin,että kirkolle lapsen kohtalo pedofiili papin käsissä on aivan sama,koska heillä on rippisalaisuus,heidän ei tarvitse rikosilmoituksessa kertoa tekijän henkilötietoja viranomaiselle missään muotoa,jotta tätä ei tunnistettaisi ja vangittaisi.kirkon varjeltu salaisuus pedofiili papit ovat sitten niin tarkoin suojeltu,että emme koskaan saa tietoomme Suomessa tapahtuvista hyväksikäyttö tapauksista.Kyllä kirkko on kova arvostelemaan Suomalaisten suvaitsevaisuutta vaikka maahanmuuttajiin,mutta kun tulee pedofilia tapauksia julki kirkon puolelta niin jo alkaa asiasta kiertely kuin Kalle Kyykäärmeellä ja se hyväksytään täysin siemauksin.Pedofiliassa ei ole mitään pahaa.Hävetköön Suomalainen kirkko ja katsokoon papit itseään peilistä,pedofilia on Suomen laissa rabgaisytava teko,joka koskee jokaista Suomen kansalaista oli se sitten pappi tai ei.

http://sonja-miettinen.blogspot.com

torstai 13. toukokuuta 2010

Väkivaltaa Suomalaisessa perheessä


Ihmettelen suuresti naisten reaktiota siihen,jos satun ottamaan kantaan Islamilaisen miehen käytöksestä naistaan/vaimoaan/lastensa äitiä kohtaan.Vaikka olenkin yhteiskunnassa iältäni nuori ihminen ei tarkoita sitä,ettäkä en olisi kokenut tai nähnyt mitään.On suuri todennäköisyys,että olen kokenut,koska voin ottaa asiaan kantaa mennen tullen ilman mitään syyllisyyden tunnetta.On päivän selvää,että olen kulkenut läpi perheväkivallan helvetin ja tiedän mistä puhun/kirjoitan.ironista kylläkin iän perusteella ei voi tietää mitä olen kokenut,mitä on tapahtunut ja miksi on tapahtunut.Mistä perheväkivalta on johtunut.Miksi sitä on ollut.Onko se ollut naisen syy vai onko syytä ollut kummassakin osapuolessa.Myös pitänee ottaa huomioon se että Suomessa naisten väkivalta perheissä on yleistynyt miehiä kohtaan,joten en voi enää meidän kulttuurissa kirjoittaa ainoastaan naisen puolesta,vaikka naisia joutuukin väkivallan kohteeksi paljon ja pahimmassa tapauksessa tapahtuu henkirikos,jossa tapetaan isän käden toimesta sitten koko perhe.

On päivän selvää,että väkivaltaa on monen laista.Voin huoletta sanoa,että olen törkeän vakivallan uhri ja myöskin hengen lähtö oli lähellä,kun syytteet luettiin,niin luettiin törkeästä pahoinpitelystä ja tapon yrityksestä pahoinpitelijälle.Tuomiohan on suomessa perheväkivallasta mitätön ja sakko tuomio tuli syytetylle,ei ehdollista,eikä ehdotonta vankeutta missään muotoa.Olen käynyt pahoinpitelyn takia leikkauspöydällä pariin otteeseen.Ensimmäisen kerran viivyin 5 tuntia ja toisella kerralla 4 tuntia.On ihanaa tietää että pää ronkitaan jotakuinkin korvaa myöten auki,että päästään ongelma kohtaan ja se voidaan korjata.Ensimmäinen operaatio epäonnistui täysin.Toinen onnistui ja onnistuminen todettiin 5 vuoden jatkokäyntien jälkeen,kun viimeisen kerran menin vastaan otolle.Oli kyynelissä pitelemistä ja kiitän tästä aivan ihanaa lääkäriä,joka on omistautunut työlleen.Kaiken hullun myllyn ja muun keskellä,minä jäin kahden pienen lapsen yksinhuoltaja äidiksi.Nyt pojat ovat jo melkein aikuis iässä.Olin perhehelvetistä lähtiessäni nuori parikymppinen nainen jolla elämä edessä ja edessä se on edelleenkin,vaikka lähdöstä on kulunut jo 14 vuotta.Turvakotikutsui talvella ja pakkasella ja sille tielle jäin lasten kanssa.En kaipaa sitä elämää ollenkaan,mutta olen myös oppinut pitämään puoleni.

Ihmettelen suuresti,kuinka naiset jäävät suhteeseen/avioliittoon,missä on väkivaltaa.Onko muka Suomalainen nainen niin heikko,että takertuu lyövään mieheensä kuvitellen että rakastaa tätä.Onko Suomalainen nainen niin tyhmä,että kun mies sanoo en enää ikinä lyö,niin mies lopettaisi lyömisen.Hah mies ei muutu vaikka rukoilisit.Jo pelkästään se,että mies nostaa kätensä naista kohtaan kertoo miehen heikkoudesta.On kummalista että nainen ilmoittaa tapahtumien jälkeen kaatuneensa kun naama on sinisen violetti.On outoa että nainen hakee sairaslomaa,kun mies on ensin piessyt.HERÄTYS on naisen omaa tyhmyyttä jäädä tuollaiseen suhteeseen,ja minusta on aivan päivän selvää että jos se silmä on mustana niin töihin vaan.Ei se ole sairasloman syy jos puoliso pieksää.Tyhmyys suorastaan huipussaan.Olen nähnyt verestäviä silmiä,mustia kasvoja,umpeen muurautuneita silmiä,turvonneita huulia,pahoin pieksettyjä mustelmia pitkin kehoa ja kuullut aina uudelleen sanat minä rakastan häntä.Ei ole kyse rakkaudesta vaan siitä,että mies on alistanut naisen niin,että ei nainen tiedä enää mikä on rakkautta.Mies on vienyt naiselta naiseuden ja kunnian kokonaan löymällä vasten kasvoja.

Naisten väkivalta miestä kohtaan on henkistä,mutta myös raakaa hakkaamista sekä pahimmissa tapauksissa veitsen tai muun teräesineen aiheuttama kuolema,ja tästä syystä nainen joutuu useimmiten vankilaan teostaan.On selvää,että nainen on agressiivisempi käytökseltään väkivallan suhteessa miestä kohtaan ja usein myös alkoholi vaikuttaa näissä paljon enempi.Myös nainen voi mustasukkaisuus puuskan päätteeksi muistaa rakastaa puukon tai muun teräesineen iskulla/iskuilla.Ei ole siis uutta sekään,että nainen alistaa miestä enempi henkisesti etsien miehen heikot kohdat joihin iskeä.Henkistä väkivaltaa tapahtuu myös toisin päin.On kummallista,että mieheen kohdistuvasta väkivallasta puhutaan vähemmän ja näin ollen siitä ei ole paljon tietoa.

Olisikohan jokaisen naisen ja miehen joka on joutunut perheväkivallan kohteeksi aika katsoa itseään peiliin.En tunne olevani sen voimakkaanpi kuin muutkaan,mutta silti perheväkivallasta pääsee pois.Henkiset ja fyysiset vammat voidaan hoitaa,jos on tahto parantua traumoista.Ei pidä vähätellä henkisiä kykyjään selvitä erosta siihenkin saa apua.Jos en olisi lähtenyt vaan jäänyt hakattavaksi olisi hyvin toden näköistä,että minä olisin 1.5 metriä mullan alla ja sitä en tietäisi missä lapseni olisi.Olihan perheväkivallan aiheuttaja lasteni isä.Asioilla on vain taipumus tapahtua.Yleensä on selvää ja näin kaikki olettaa,että viinahan se,mutta väärin.Toinen osapuoli voi hakata sen perusteella,että on pettänyt ja näin kääntää asian päälaelleen.On syy hakata sekin,että on katsonut toista miestä tai naista.Syitä on miljoonia,mutta alkoholi se ei ole ensimmäiseksi.

http://sonja-miettinen.blogspot.com

keskiviikko 12. toukokuuta 2010

Islam rauhan uskonto

Islam on nostanut uskontona kasvojaan todella nopeasti kansojen tietoon.Heidän on myös helppo vedota siihen että islam on uskonto,lukevathan he koraania ja rukoilevat 5 kertaa päivässä mekkaan päin.No mikähän ilmestys kirja tai kalevalan kopio koraani sitten on.En muista suuraa ja sen jaetta jossa käsketään hävittämään väärä uskoiset pois tieltä.On todellakin kummallista,että tämän perusteella he jo eivät saisi uskon nimissä lietsoa ja kiihottaa omaa kansaansa.He myöskin odottavat tuomion päivää.No 11.9 se ei ollut.Eli odottelemme milloin jysähtää uudestaan ja useampaan maahan,jolloin heidän aikeensa tuomion päivästä toteutuisi ja maailaman valloitus voisi alkaa sitten kunnolla.On suorastaan pilkkaa,että he saivat suojan yk:lta siihen,että heidän uskontoaan ja profeetta muhammedia ei saa arvostella,mutta kukaan ei edelleenkään ole katsonut sitä totuutta,että he pilkkaavat suoralta kädeltä niin kristinuskoa,kuin juutalaisia ja niitä monia muitakin uskontoja.Vain ja ainoastaan siksi,että voisivat tuoda tämän sairaan uskontonsa myös meille.

Entäs sitten pedofilia.Kuinka monessa muussa uskossa hyväksytään pedofilia?Suomessa siitä tulee tuomio,ja niin tulee muissakin maissa,mutta ei islamisteilla.He vetoavat siihen että koska profeetta muhammed on mennyt 6 vuotiaan tytön kanssa naimisiin he seuraavat profeettansa esimerkkiä.Eli siis täysin hyväksyttävää heillä.He eivät mielestään tee mitään pahaa jos tyttö on 6,8 tai 12 vuotias naimisiin mennessään.Eihän siinä,mutta halut ne on miehellä ja kuinka monta kertaa tuo tyttö parka tulee raiskatuksi ja hakatuksi,kunnes se ikävin asia kohtaa.Samoin kuin naisen asemaon heillä hakusessa.Eihän mikään uskonto käske kurittaa naista,no islamin uskonto kylläkin.Naista saa hakata,naiselta saa leikata korvan ja nenän irti naisen kauneuden saa pilata tai vaikka turmella kokonaan ei sillä ole mitään väliä sehän on vain nainen.Nainen se ensimmäisenä sinne hirteen joutuu,jos vaikka mies saa päähänsä syyttää naista aviorikoksesta,vaikka tekijä olisi mies itse.Vaihtoehtoiset kuoleman tuomiot naiselle ovat kivittäminen tai ammutuksi tuleminen.Eli ei mitään arvoa anneta naiselle missään muotoa.Nainen ei ole heidän kulttuurissaan ihminen vaan rinnastettavissa johonkin epämääräiseen eläimeen,kuten ameebaan.

On rangaistavaa,että he vetoavat uskontoon kaikissa näissä asioissa.Kun koraani sanoo näin ja muhammed noin,niin me olemme oikeutettuja tekemään uskonnon ja muhammedin ja ties minkä nimissä vaikka mitä.on tuomittavaa,että he huutavat tuomion päivää keskellä toria ja KIIHOTTAVAT kansaa minkä kerkeävät,joka meillä nyt sitten on kielletty,sillä verukkeella että totuutta ei saa tuoda julki tässä maassa.Islamilaiset ovat rasismin ja natsismin peri kuva.Voin sanoa että jopa Adolf Hitler olisi heille kateellinen heidän toiminnastaan.Se on niin järjestäytynyttä kuin vai olla ja voi.En voi enää ymmärtää mitä ei edes Suomen hallitus halua tästä ymmärtää,ei ilmeisesti mitään.Siksi olisikin suotavaa,että kaikki jotka hyssyttelevät asiaa ottaisivat koraanin käteen ja lukisivat sen oikeasti.Katsoisivat videoita siitä,mitä islam on.Ei se ole uskonto vaan terrorijärjestö,jonka lonkerot ulottuvat pitkälle Eurooppaan ja vaikutukset alkavat jo näkyä.

Kiitos Ranska ja Belgia siitä,että olette äänestäneet burkhia vastaan.Olkoon tämä ensimmäinen tapa alkaa nujertaa islamistejä pois Euroopasta.Ei ole missään muotoa hyväksyttävää,että uskonto käskee ja sanoo,että naista pitää alistaa,tai miestä.Onhan selvää,että islam tämä täydellistä rotupuhtautta hakeva rauhanuskonto ei myöskään hyväksy homoutta tai lesboutta,hirteen joudut jos kiinni jäät.Hyvin hyvin kaukana rauhan uskonnosta.Tämä kaikki vaan sattumalta on faktaa.Niin julmaa kun se onkin,niin ei tälle voi enää silmiään sulkea.On todellakin ikävää että tässä Suomen maassa ne silmät suljetaan,eikä nähdä sitä julmaa todellisuutta mikä tuolla vaanii ihan nurkan takana.On julmaa jos meidän veteraanit ovat turhaan taistelleet itsenäisyyden Suomelle,joka sitten pikku hiljaa riistetään pois.

Rauhan uskonto Islam.Terrojärjestö Islam.Islam tuo rukous huutojen luvattu maa,jossa ei ole muuta kuin sekasortoa,kansankiihottamista,syyttömänä hirtettyjä naisia ja miehiä.Silvottuja kasvoja,jotka peitetään kun hävetään.Islam tuo maailman sotaisin uskonto.Ei uskonnon perusteella voi oikeasti kukaan ratsastaa,eikä valloittaa maailmaa.Ei ole tulossa tuomion päivää muille kuin islamistien periaatteiden kuolemisille.On hävettävää että silmät suljetaan,mutta supistaan sitten jossakin piilossa ja taivastellaan islamistien tekoja.

maanantai 10. toukokuuta 2010

Kansankiihottaminen



----------------------------------------------
Palataampas ikuiseen kansankiihottamiseen takaisin,koska tämä herättää mitä suurimmassa määrin huvittenuisuutta sekä hölmistystä että jakaa myös mielipiteitä sanalle kiihottaminen kansaa kohtaa.Olemmehan sivistys valtio ja yleensä kiihottaminen kuuluu sanavarastoomme vain ja ainuastaan seksuaalisena merkityksenä enimmissä määrin.On siis ironista,että juuri tämä kiihottaminen tuottaa myös enimmissä määrin mielihyvää jommalle kummalle sukupuolen edustajalle.olen jo jossain aikaisemminkin ilmaissut mielipiteen kansankiihotuksesta,ja siitä kuinka joku toisinajattelija kirjoittaa blogin tai lehtijutun ehkäpä useammankin ja naps syyte odottaa kansankiihottamisesta.Voihan se olla,että jotain juttu voikin kiihottaa,mutta missään ei ole vielä tullut ilmi,että näin olisi käynyt.Ei esitutkinta pöytäkirjoissa,kuten ei missään muuallakaan.On myös väärin,että tällä perusteella on Suomessa annettu ensimmäinen tuomio 2 vuotta 4 kuukautta ja toiselle tuli 30 päiväsakkoa.Yksi odottaa meneekö poliisitutkinta syytteeseen asti.

Olisikohan nyt näin,että rikosnimike pitäisi vaihtaa yllyttämiseksi.Olen aikaisemminkin maininnut,että ei tässä ole kyse sentään natsisaksan toiminnasta,eikä tänne olla etsimässä minkään taivaan ja valtakunnan täydellistä rotua missään muotoa.On ollut kyse koko ajan siitä,että kun on tuotu faktaa pöytään,niin on pitänyt tuo kiihottaminen saada rikosnimikkeeksi ja sitä myöten on ruvettu leipomaan tuomioita,jotta saadaan kiintiö täyteen.Ei ole paljoa hattu ja pääkoppa heilunut kun lakia on laiteltu alulle ja pantu täytäntöön.Ei tässä maassa ole edelleenkään minkään laisia merkkejä siitä,että oltaisiin kansaa kiihottamassa,tässä tapauksessa ihmisiltä on viety sananvapaus tuon taivaan tuuliin.Ja näiden myötä myös viestitty,että sananvapaus on suomessa mennyt jos tuot faktaa esille voit olla varma että syyte napsahtaa kiihottamisesta.En tiedä sitten loppujen lopuksi kuka tässä kiihottuu ja mistä kiihottuu,mutta sekin jääköön jokaisen oman harkinnan varaan.

On päivän selvää,että voimme nyt puhua jo yllyttämisestä emme kiihottamisesta.On päivän selvää,että jos kyseiset kiihottamiset/yllyttämiset olisivat jossain muotoa edes pikkaisen onnistuneet,olisi hyvinkin toden näköistä että pieni muotoinen kapina siitä olis noussut,joka olisi poliisin voimin saatu taltutettua ja asia olisi mennyt kuulustelujen jälkeen syyttäjälle,joka olisi lukenut syytteet yllyttämisestä eikä suinkaan kiihottamisesta.Epäilen suuresti,että suomalainen ei kuitenkaan järjestä joukko orgasmeja missään yleisellä paikalla,mikä nyt ainakin johtaa suoraan syytteeseen.Sanotaan näin että sanoista kiihottaminen,rasisti ja natsi on tullut aivan puhekieltä.Nämä kyseiset sanat kummittelevat meidän jokapäiväisessä sanastossamme kuin haamut ilman että monikaan tietää niiden todellista merkitystä ja mitä ne ylipäänsä tarkoittavat.On siksikin suotavaa että näitä sanoja rasisti,kiihottaminen ja natsi saa arvostella aivan luontevasti vaikka lehtien otsikoissa ilman minkäänlaista todellisuuden tajua mistään.

Tosin tämän maan todellisuuden taju on tainnut kadota aika päiviä sitten,kun tartutaan pieneenkin oljen korteen,josta pitää vääntää uusi laki,jonka nojalla voimme kansalaisen tuomita.Ei näin ei todellakaan onko tämä maa todellakin niin pystymetsään kasvanut sisäsiittoiseksi luokiteltu,että sananvapautta ei saisi olla missään muotoa.On myös huomautetava laein laatijia siitä,että jos etnisen puolen edestaja käyttäytyy rasistisesti suomalaista kohtaan,häntä ei tuomita.Tuomio voi tulla käräjä oikeudessa,mutta kipin kapin hoviin kun valitetaan,niin tuomio menee nurin.onhan tämä kuitenkin pikkaisen nurin kurista,että maahanmuuttaja Abdullah saa tehdä ihan mitä vaan,mutta suomaalaista rangaistaan sitten Abdullahinkin edestä.Päättäjät ja lakien laatijat voisivat joskus katsella faktoja ihan suoraan silmiin.En näe mitään syytä muuttaa faktaa fiktioksi ja elää kuvitteellisessa maailmassa kieltäen totuutta joka on silmien edessä ja vaikuttaa jokapäiväiseen elämään.

Jos tämäkin katsotaan sitten kiihottavaksi tekstiksi,niin johan voin sanoa että ei tämä minua ainakaan yhtään ole kiihottanut.Ei myöskään muiden toisinajattelijoiden kirjoitukset ole saaneet mitään erityisiä värähtelyjä kulkemaan pitkin kehoa.En myöskään näe että heidän kirjoitukset olisivat mitenkään yllyttäneet minua kirjoittamaan missään muotoa.Olen sitä mieltä,että jos minulla on sananvapaus aion sitä myös käyttää ja tuoda julki oman mielipiteeni piittaamatta siitä onko se kukkahattu täti samaa mieltä minun kanssa vai ei.Jos hän tästä ns.kiihottuu niin minä tuskin asialle mitään voin.Tosin se olisi sitten pystyttävä todistamaan toteen muutoin syyte kaatuu ja oikeuslaitos olisi aika heikoilla.Tosin oikeuttakaan ei pidä sitten kukkahattu tädin halveerata että hänelle ei siitä napsahda syytettä oikeuden halventamisesta joka voisi mennä aika pitkälle jo seksuaalisen häirinnän puolelle.

http://sonja-miettinen.blogspot.com

---------------------------------------------

Mitä on rasismi

Rasismi eli rotusorto on aate tai toiminta,jossa ihmisten väitetyn rotuluonteen ja siihen liittyvien ihmisten fyysisten piirteiden erillaisuudella perustellaan eriarvoista kohtelua eli syrjintää.Tässäpä näin aina siis kohtaamme rotuun ja väriin kohdistuvaa rasismia,joka on mielestäni väärä käsite rasismille.Rasismia on jokapäiväisessä elämässä.Kaikki syrjintä luokitellaan rasismiksi,mutta jostain kumman syystä aina vedotaan siihen,että se tarkkoittaa nomen omaan juuri rotuun ja väriin liittyvää rasismia.Kuinkahan moni tuntee tulleensa ikärasismin kohtelemaksi?Veikkaan että moni.Rasismi yhdistetään usein etnisten konfliktien lietsontaan,rotuerotteluun ja joskus myös käsitykseen ihmislajin biologista jakautumista eli ihmisrotuihin.Rasismiin yhdistetään toisinaan ajatus jonkun rodun tai etnisen ryhmän vallasta tai ylivallasta.No jotakuinkin lyhkäisesti aina palaamme tuohon rotusyrjintään.Kuitenkin määritelmä rasismista on suurempi,kuin mitä meidän laatikkomainen ajattelutapa antaa ymmärtää.Heti leimataan rasistiksi ilman perusteltua syytä,jos arvostellaan jyrkemmän jotakin etnistä ryhmää.On väärin,että lain saadännössä on rasismi tuomittava teko,koska näin ollen se antaa vain laatikkomaisen ajattelun rasismille.

Ketään ei ole vielä tuomittu ikärasismista,vaikka aihetta siihen olisi.Työmarkkinoilla ikärasismi on suuri rasite ja näin ollen työnantaja ei palkkaa iäkkäämpää sukupolvea,eikä kovin mielellään heti koulusta valmistuneita.Nämä kaksi ryhmää kuuluvat ikärasismin ryhmään.On julmaa että kokemusta omaava työntekijä ohitetaan työmarkkinoilla kuin ilmaa,eikä hänen anneta tuoda omaa oppiaan ja osaamistaan työpanoksena firmalle.Toinen ryhmä vastavalmistuneet tarvitsevat kiperästi omalta alaltaan oppia oppiakseen työn mihin heidät on koulutettu.Näin ollen vastavalmistuneelta perätäänkin työkokemusta ja kuinka paljon sitä on.Ei kaikilla ole mahdollista työskennellä opintojen lisäksi,joten työkokemus jää silloin vain harjoittelu jaksoille,josta tosin saa pätevän työtodistuksen.Mutta ironista tässä on se,että kukaan ei ymmärrä tämän olevan rasismia.Hävetkää ihmiset.

kuinka moni ajattelee olevan rasismia esimerkiksi sukupuolisyrjinnän?No rasismia se joka tapauksessa on.Naisten ja miesten erot esimerkiksi palkallisesti ovat suuria ja näin ollen Suomessa naiset ovat edelleen rasismin kohteena työpaikoilla.Ei siis olla sittenkään tasa-arvoisia vaikka näin luullaan.Rasismiksi luokittelen myös sen että naisilta on viety naisen asema kokonaan.En näe tässäkään mitään väärää käyttää sana rasismi.On kulttuureja jossa naista kohtaan käytetään rasismia häikäilettömästi,ja näin ollen viety elämän arvo kokonaisuudessaan.Tätä tapahtuu myös Suomessa.Niin miesten kuin naisten keskuudessa,sekä työpaikoilla että kouluissa.Ainakun puhutaan syrjinnästä puhutaan ja viitataan rasismiin.

Rasismia on jo se että ihmisen tuloluokan perusteella syrjitään kansalaista,mutta ei tästä ketään tuomita,eikä tulla tuomitsemaan.Suomessa tapahtuu paljon rasismia ihan oman maan kansalaisia kohtaan.Murto osa syrjinnästä tapahtuu loppujen lopuksi etnistä väistöä kohtaan.Syrjintää aiheuttaa oman maan sisällä juuri mainitsema tuloluokka,olemmalla erillainen ja tuomaan mielipiteensä julki,pukeutuminen,perhetilanne ja moni muu asia mikä näkyy ja vaikuttaa katukuvassa.En pysty käsittämään edes yhdellä kerralla kuinka laaja käsite on rasismi,mutta silti lakien säätäjät haluavat vain ja ainoastaan panostaa tuohon etniseen rasismiin.Aivan samalla lailla ne etniset ryhmät ovat rasisteja meitä valkoisia kohtaan.Aivan samalla tavalla he käyttäytyvät meitä kohtaan.Tosin Suomalaisen rasismisuudeksi luetaan jo katsominen etnisen ryhmän edustajaa vastaan.Laein säätäjät eivät ole lakia esittäessään ajatelleet loppuun asti kaikkia näkökulmia ja lähtökohtia.Siksi perään kuulutan,että milloin myös muista rasismista teoista tuomitaan?Viittaan ikärasismiin ja sukupuolirasismiin.Aivan yhtä rangaistavia tekoja nekin ovat.

Lopuksi pieni loppukevennys luettavksi.

Kuitenkin esimerkiksi venäläisiin ja saamelaisiin on kohdistunut pelkoja, joista on tallentunut paljon merkkejä myös kansanperinteeseen (ryssäviha).[19] 1800-luvulla ruotsalaiset, suomenruotsalaiset ja saksalaiset antropologit leimasivat suomenkieliset suomalaiset alemmaksi mongoliseksi tai ”itäeurooppalaiseksi roduksi”. Toisaalta suomalaiset antropologit sovelsivat ulkomailta lainaamiaan hierarkisoivia rotuteorioita saamelaisiin aina 1930-luvulle asti.[19] Vuonna 1952 ilmestyneessä Heikki Wariksen teoksessa Suomalaisen yhteiskunnan rakenne kerrottiin suomalaisten kuuluvan kahteen ”valkoisen suurrodun” alarotuun ja että "maassamme on ainoastaan kolme, lukumäärältään ja merkitykseltään aivan mitättömän pientä rodullista vähemmistöä": mustalaiset, lappalaiset ja juutalaiset, joista mustalaiset ja juutalaiset olivat täysin suomalaiselle rodulle vieraita elementtejä.[5] Suomalaisissa kouluissa käytettiin aina 1960-luvulle asti oppikirjoja, joiden mukaan ihmiset olivat jaettavissa erilaisiin rotuihin, jotka olivat henkisiltä ominaisuuksiltaan erilaisia.[5] Suomen vanhoista vähemmistöryhmistä tutkimusten mukaan rasismin ja syrjinnän uhreiksi joutuvat erityisesti romanit.[5]

Vuonna 2006 90% rasistisista rikoksista epäillyistä oli Suomen kansalaisia ja heistä 80% oli syntynyt Suomessa. Rasistisista rikoksista ilmoituksen tehneistä noin 25% kuului kantaväestöön.[2

http://sonja-miettinen.blogspot.com

sunnuntai 9. toukokuuta 2010

Lapsen oikeuksia


-----------------------------------------------
Nyt mennään maassa maan tavalla,eikä muulla tavalla.Taannoin luin Savon Sanomaa,jossa eteeni avautui harvinainen otsikko.Kuopion käräjäoikeudessa on luettu syytteet lapsen pahoinpitelystä ulkomaalaistaustan omaaville vanhemmille.No jos kyseessä olisi ollut suomalainen olisi otsikko päätynyt sekä Iltalehteen,että Ilta-Sanomiin.Itse asiaan kummastuttaa suuresti,että meillä on laeissa ihan selvästi määritelty kriteerit,jotka täyttävät lapsen pahoinpitelyn.Jos annat lapselle tukka pöllyn yleisellä paikalla ja vieressä on valveutunut kansalainen,on taattua että rikostutkinta lapsen pahointipetylästä on taattu.Ja koska poliisilla on vielä silminnäkijä lausunto et voi myöskään välttyä käräjiltä saatikka tuomiosta ja koska olet suomalainen suotta edes valitat,koska tuomio kovenisi.

Missä menee poliisille ilmoittamisen kipukynnys?Siinäkö että jos näkee ulkomaalaistaustan omaavan potkivan,löyvän,huutavan ja muutoin ruummillisesti kurittavan lastaan/lapsiaan yleisellä paikalla.Näistähän ei lastenoikeuksia ajava valveutunut Suomen kansalainen tee tuon taivaallisia ilmoituksia minnekkään,koska lakihan koskee vain suomalaista.Onko tosiaan jälleen todettava,että se sama laki koskee kaikkia suomessa asuvia.Oli sitten ulkomaalaistaustainen tai ei.Kenenkään lapsen ei tarvitse joutua kokemaan vanhempien kohdistuvaa väkivältää itseään kohtaan."Kuopiossa tapahtunut lapsen kuritus oli tapahtunut vuonna 2008,jossa viimeisessä tapauksessa isä oli vetänyt lapsen sängyn alta ja aloittanut pahoin pitelyn,ja kun se ei ollut riittänyt,niin äiti oli jatkanut pahoinpitelyä lapsimällä 3-4 vuotiasta lasta vielä takapuolelle aiheuttaen lapsella kivuliaat ja näkyvät mustelmat."Vanhemmat toki ovat kiistäneet syytteet oikeudessa perustellen asian kulttuurisilla eroilla,mikä nyt on täysin potaskaa joka suhteessa,silloin kun ollaan Suomen lakien saavutettavissa.

Olisiko nyt sitten itsenikin aika todeta,että koska olen suomalainen äiti minun ei vajota niin alas että kurittaisin omia lapsiani niin,että jättäisin heihin elinikäiset fyysiset sekä henkiset vammat ja he siirtäisivät sitä sitten omille lapsilleen tulevaisuudessa niin sanotusti kostaen sen mitä minä olen heille tehnyt.Ei tässä ole mistään kulttuuri erosta kyse,vaan todella vammautuneesta ajattelu tavasta,joka on lapselle tuotettu pahoin pitelyllä ja nyt he sitä siirtävät omiin lapsiinsa.Tämä on asia,jossa en hyväksy sitä,että joku piiloutuu kulttuurinsa taakse joka muka sallii lapsen pahoinpitelyn.Tai sitten puhutaan niintakapajuisesta kulttuurista,jossa ei ole opeteltu tuon taivaan ja valtakunnan sosiaalisia taitoja suuntaan eikä toiseen.Eikö lapsi opi kun hänelle puhutaan?Oppii kyllä ajan kanssa ei siihen välivaltaa tarvita.Lapsiin kohdistuvaa väkivaltaa tulisi laein pykälissä vielä tiukentaa.Jossa kiellettäisiin muun muassa lasten ympärileikkaukset kokonaan sekä tytöiltä,että pojilta ja jos tätä rikosta esiintyisi ilman terveydellistä syytä olisi ehdoton vankeusrangaistus olla 2 vuotta ehdotonta vankeutta,eikä tästä saisi valittaa.

Olisiko tässäkin aika oikeasti panostaa siihen,että maahanmuuttaja perheiden asioihin puututaan myös ihan huostaan otollisilla kannoilla.Olisi selkeää selkeyttää myös heille,että teoilla on aina seuraus,ja jos lapsi joutuu väkivallan kohteeksi,niin huostaan otto olisi taattu ja näin ollen lapselle turvattaisiin täysin turvallinen ja väkivallaton elämä uudessa turvallisessa paikassa.Tosin eihän heidän kasvatus metodeissaan ole mitään vikaa annetaan hakata lapsia ilman että he tulevat rangaistuiksi millään muotoa.Pääasia on se,että rangaistuksen saa sitten suomalainen,joka on omaa lastaan vaikka tukistanut.Pistetään Suomalainen linnaan 6:ksi kuukaudeksi niin tietää pahoinpidelleen lasta,mutta annetaan naapurin mullahin hakata lapsensa ilman että siihen tarvitsee puuttua.Tämä menee roturasismiksi kantaväestöä kohtaa.Mutta minä jään kuitenkin mielenkiinnolla odottamaan Kuopion käräjäoikeuden päätöstä,joka annetaan 19.5.2010.On selvää,että pariskunta valittää päätöksestä,jos heidät tuomitaan niin Itäsuomen Hovi-Okeuteen,jossa sitten tuomio lievennetää perustein kulttuuri sallii,ilman että perehdytään faktoihin..Onhan Itäsuomen Hovi-Oikeudella jo suorastaan loistava maine siitä,että lieventää tuomiot,joiden rangaistuksia tulisi koventaa"viittaan pedofiliaan langetettaviin tuomioihin"

http://sonja-miettinen.blogspot.com
----------------------------------------------

lauantai 8. toukokuuta 2010

Suomalaisen naisen oikeudet



--------------------------------------
Eilen aamupäivällä pääsin mielen kiintoiseen keskusteluun naispuolisen ihmisen kanssa.Siinäpä istuskelimme terveyskeskuksen odotus aulassa aluksi mukavia puhellen,kun tuli puhe näistä naisten papa kokeista.Ystäväni oli onnellinen siitä,että hetken heillä oli naislääkäri tuuramassa omaa mieslääkäriä.Kuinkas mukavaa kun puhe kääntyi maahanmuuttaja naisiin,ja heidän terveyden huoltoon.Vuosia taaksepäin vielä suomalainen nainen sai valita meneekö mies vai naislääkärille papan ottoon yleisellä puolella,kunnes siihen tuli muutos ja ei enää saanut.Se oli suorastaan pakon omaista ja halveksittavaa,että näin meiltä suomalaisilta naisilta vietiin tuokin mahdollisuus.

Mutta maahanmuuttaja naiset saavat avosylin mennä vain ja ainoastaan naislääkärille.Eikös maassa olla maan tavalla ja heidän pitäisi käydä aivan samalla lailla mieslääkärillä.Mutta ei kun heidän kulttuurinsa sen kieltää.Tämähän on rasismia isolla R:llä.On hienoa että maahanmuuttaja naiset saavat ne oikeudet mitä meille suomalaisille naisille kuuluu,mutta me emme saa valita.Jos tämä maa aikoo pöyriä suomalaisten naisten hyvinvointi yhteiskuntana,niin olisikohan aika tehdä asialle jotakin muuta,kuin paapoa näitä maahanmuuttaja synnytys koneita,jotka eivät edes arvosta suomalaista naista missään muotoa.En ole koskaan ajatellut itse,että olisin miehen ehdoilla elävä synnytyskone,joka 10 vuoden aikana suoltaa 10 lasta maailmaan.Ei hei,ei koskaan.Olen kahden lapsen äiti ja nämä nuoret miehen alut kyllä minulle riittävät.

Suomessa naiset,niin nuoret kuin vanhemmatkin voisivat alkaa miettimään,mitä oikeuksia heiltä on viety pois ja siirretty suorastaan maahanmuuttaja naisille.Piakkoin huomaamme että kaikki oikeudet ovat menneet ja suomalainen nainen ei ole mitään.Me vahvat naiset,jotka olemme seisoneet miestemme takana jo ammoisista ajoista lähtien ja meidän isöäidit,jotka seisoivat miestensä takana,kun Suomi oli sodassa.En ymmärrä miksi nyt naiset ovat vetäytyneet pois ja muuttuneet harmaiksi hiiriksi aivan kuten heitä ei olisi edes olemassa.Herätkää naiset olette kuitenkin se joka pöyrittää perhettä,on sairaanhoitaja kun lapsi sairastaa,olet myös kokki ja sisäkkö,ja siihen vielä käyt töissä.Ei maahanmuuttaja nainen tee sinusta korvattavaa,koska olet oikeasti ainut laatuinen tälle maalle.Jos naiset menisi lakkoon Suomi pysähtyisi ja olisi pulassa sen pienen hetken.En nyt aliarvioi miestä missään muotoa,mutta suomalainen nainen on vankkumaton ja periksi antamaton.Olemmehan me niitä,joka synnyttyvät suomeen lisää suomalaisia lapsia,jotka jatkavat meidän perinteitä.


-------------------------------------

perjantai 7. toukokuuta 2010

Kreikan raha kriisi



-------------------------------------------------
Miettii ja pähkäilee.Kreikan tuki paketti 1,7 miljardia euroa.Kiitos Valtionvarainministeri Jyrki Katainen on ilo olla suomalainen,kun rahat tungetaan muualle välittämättä oman maan ahdingosta.
Olenko etuoikeutettu asumaan ns.hyvinvointivaltiossa.En ole,koska hyvinvointivaltiosta ole enää tietoakaan.Hyvin vointi on viety rahaa jaetaan pois suomesta,ilman että halutaan tukea suomalaista kehitystä missään muotoa.Tarvitsemme työpaikkoja,henkilökuntaa terveydenhoito alalle,lasten hyvin voinnista puhumattakkaan.Vanhukset ja vammaisetkin unohdetaan aivan kuin heitä ei olisi edes olemassa.Ja yksi ryhmä asunnottomat.Hekin tarvitsevat koteja ja suojan itselleen,jossa voivat yönsä viettää rauhassa.Mutta ei on tärkeämpää antaa tai tässä tapauksessa suorastaan lahjoittaa Kreikalle 1.7 miljardia euroa,että he saavat taloutensa kasaan jollakin tavalla.Maa jossa pankit ovat käyttäneet rahaa holtittomasti ilman minkään taivaan ja valtakunnan huolta mistään.

Ajatteliko Suomi saada tämän lainan vielä Kreikalta takaisin epäilen asiaa suuresti,mutta tältäkin asialta on helppo sulkea silmänsä.Miksi muut EU maat eivät pistä Kreikkaa myymään näitä Kreikan arvokkaita osia.Olisi sekin raha heille päin ja muilta EU mailta ei olisi mikään pois.Eikö tässäkin voisi jo muut EU maat älähtää Kreikalle ihan kunnolla.He nauttivat rikkauksista ja nauravat suorastaan suomellekkin tämän maan tyhmyydestä.Olen sillä kannalla,että jos tässä maassa olisi päättäjät fiksuja(mitä he eivät valitetavasti ole),niin asiasta olisi järjestetty kansanäänestyt,jonka pohjalta olisi tehty päätös.Toki enemmistö olisi ollut Tukipaketin ei kannalla ja se olisi jäänyt voimaan.Näin pitäisi toimia,eikä niin että hallitus päättää ilman että tarvitsee kuunnella kansaa.

On hienoa todellakin että valtio ottaa vielä lainaa,jotta saamme tuon 1.7 miljardia maksettua Kreikalle.Mitäs pienistä kyllähän meidän veromarkat kelpaa muillekkin.Ei tässä kansaa tarvitse kuunnella,riittää kun hallitus päättää.Hallitus joka itsekkään enää pysyy minkäänlaisessa kuosissa.Puolueet eivät vedä mitään yhteistä linjaa ja ne jotka puhuvat asiaa,niin heti jyrätään tai Herra Pääministeri moittii yleisesti iltalehtien palstoilla.Olisiko tästä Kreikan tukipaketistakin ymmärrettävä,joka on repinut mielipeet kahtia,että eduskunta on isojen lasten päiväkoti jossa voidaan päättää asioita mielivaltaisesti.Olla kuuntelematta kansalaisia sen enmpää.Eihän meidän tarvitse tietää ja riittää kun tiedotusvälineet siitä ilmoittavat.Väärin meidän tarvitsee tietää,meille tulee ilmoittaa suoraan.Ei se ole kello 22:den uutisten asia pelkästään.Katainen olisi itse voinut järjestää tiedotus tilaisuuden tai sitten pääministerimme.Mutta on helpompi vaieta asiasta kuin tuoda se suoraan julki.

----------------------------------------------
http://sonja-miettinen.blogspot.com
---------------------------------------------

torstai 6. toukokuuta 2010

Asunnottomuus Suomessa

--------------------------------------------
On pöyristyttävää kuinka paljon Suomessa on asunnottomia ihmisiä.Ei asunnosta tietoakaan.Ei tänään,eikä huomenna ja tuskin ensi viikollakaan.Tästä on käytykin kiivasta keskustelua,kuinka maahanmuuttajille löytyy heti asunto,mutta ei oman maan kansalaisille.Olisiko tässä syytä tehdä aika muutos siihen suuntaan,että ensin hoidettaisiin tämän maan asunnottomuus 0%,ja sen jälkeen annettaisiin asuntoja muille.Mikään maahanmuuttaja ei saa mennä suomalaisen ohitse asunto jonossa.Näin kuitenkin meidän rakkaassa kotimaassamme toimitaan.

On ihmeteltävää myöskin se,että kunnista löytyy paljon lakkautettuja kouluja ja hotelleita.Niitä voisi pienellä kunnostuksella muuttaa asunnoiksi,josta kunnat saisivat vuokra tuloja.Vuokra tuloilla pidettäisiin sitten kunnossa näitä rakennuksia,jotka sitten vastaisivat vuokralaisen tarpeita.Tulee sitä kuluja siitä tyhjänä olevastakin koulusta tai hotellista.Olisiko tähänkin hyvä ottaa kantaa.Näin saisimme tähän maahan myös lisää asuntoja ja asunnottomia pois kaduilta.Ihminen tarvitsee itselleen suojan,lämpimän paikan nukkua ja paikan jossa voi peseytyä,pestä pyykkinsä,syödä ja juoda.On elintärkeää myös pitää niitä oikeita sosiaalisia taitoja yllä,mutta vaikeaa se on ilman sitä omaa kotia jonne voi kutsua ystäviä,tuttavia,kavereita ja sukulaisia.

En ymmärrä tätä kuinka sitten maahanmuuttajalle löytyy asunto.Miksi maahanmuuttaja syrjäyttää Suomalaisen asunnon tarpeessa.Meneekö se oikeasti näin,että kun maahanmuuttaja tulee suomeen,niin elintärkeää on vuokranantajalle se,että sosiaalitoimisto maksaa vuokran.Vai missä vika.On kummallista että heitä paapotaan ja annetaan kaikki valmiiksi asuntoa myöten,kun oman maan kanssa taistelee joka päiväisestä elämästä,kuin olisi sota käynnissä näkymätöntä vastaan.Ja niin se taitaakin olla,mutta näkymätön on muutettava näkyväksi.Se näkyy meidän jokapäiväisessä elämässä,ja se on syrjäyttänyt tämän maan oman kansan.On paljon tärkeämpää näköjään saada maahanmuuttajan asiat kuntoon kuin Suomalaisen.Ei maahanmuuttajan tarvitse tehdä muuta kuin vain olla.Ei hänen tarvitse opetella edes kieltä,kun ei ole tarvis.Ei tarvitse mennä töihin tai kouluun kun ei ole pakko,ja ei pysty kielitaidon puutteessa.En tiedä kuinka saisi ihmiset heräämään tähän todellisuuteen,ilman että pitää itkeä joka asiasta tai löydä faktaa pöytään niin että hermo palaa välillä.Suomalainen on loppu peleissä tyhmä ihminen.Ottaa vastaan ainoastaan hallituksen fiktion,ja se joka lyö faktan pöytään on rikollinen.

-------------------------------------------

tiistai 4. toukokuuta 2010

Muutos 2011

-------------------

Haluamme antaa äänstäjille vaihtoehdon,jonka avulla maassa voidaan tehdä kansalaisten näköistä politiikkaa.Politiikkaa,jonka päämääränä on kansalaisten aktiivinen kuuleminen ja aito vuorovaikutus päättäjien ja kansalaisten välillä.Tämä toteutuu tuomalla suomalaiseen politiikkaan suora demokratia täydentämään edustuksellista demokratiaa.

Vuosi 2011 tulee olemaan vedenjakaja suomalaisessa politiikassa.Mikäli vaalilain muutos toteutuu,jäävät vuoden 2011 eduskuntavaalit viimeisiksi edes jossain määrin Suomen kansan ääntä kuuleviksi demokraattisiksi vaaleiksi.
Vuoden 2015 vaaleissa äänikynnys ja vaaliliittojen kieltäminen vaikeuttavat uusien puolueiden pääsyä eduskuntaan
Lissabonin sopimus tekee EU:sta liittovaltion,mikä heikentää EU:n demokraattisuutta ennestään.

Suomi on suomalaisten suomalaisille rakentama hyvinvointivaltio.Suomen valtion ensisijaisena velvollisuutena ja tehtävänä on toimia Suomen kansalaisten edunvalvojana ja pitää heistä huolta.
tasa-arvo
Ketään ei saa asettaa asemaan sukupuolen,iän,alkuperän,kielen,uskonnon,vakaumuksen,mielipiteen,terveydentilan,vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella.Emme hyväksy sellaisen erityiskohtelun sallimista.missä yhdenvertaisuusperiaatteen vastaisesjoitakin ihmisiä tai ihmisryhniä suositaan toisten kustannuksella ainoastaan esimerkiksi etnisen taustan perusteella.
Mikä on Muutos 2011:n kanta
-Nato jäsenyyteen
-Lissabonin sopimukseen
-Nord Stream-kaasuputkeen
-palkka-armeijaan
Muutos 2011 on tämän tyyppisiin koko kansakunnan tulevaisuuden kannalta merkittäviin asioihinon on se,että asiasta on järjestettävä kansanäänestyt.

Sananvapaus
Aito sananvapaus on todellisen demokratianvälttämätön edellytys ja elin ehti
Sananvapauden rajoituksia on enemmän haittaa kuin hyötyä:Vaarammisimmilaan niillä ajetaan vain pienten ihmisryhmien etuja ja tavoitteita sekä estetään toisinajattelijoita saamasta ääntään kuuluviin.
Sananvapauden ei tule kattaa pelkästään sellaisia tietoja ja ajatuksia,jotka otetaan myötämielisesti vastaan ja joita pidetään vaarattomina tai joihin suhtaudutaan välinpitämättömästi.Sananvapauden tulee ulottua sellaisiin viesteihin,jotka loukkaavat,järkyttävät tai häiritsevät valtiota jotain sen väestön osaa.

Maahanmuuttopolitiikan järkeistäminen

Muutos 2011:n näkemyksen mukaan maahanmuuttopolitiikka on se osa-alue,jossa päättäjien toimintaa ja kansan toiveet ovat tällä hetkelläselvemmin ristiriidassa.
Haluamme järkeistää Suomen maahanmuuttopolitiikkaa siten,että myös Suomen valtion ja Suomen kansalaisten edut otetaan huomioon.

Taloudellisesti maahanmuuton täytyy pääsääntöisesti olla maata vaurastuttavaa.Suuri osa Suomeen tällä hetkellä kohdistuvasta maahanmuutosta on humanitaarista maahanmuuttoa,joka on valtiolle merkittävä taloudellinen rasite.Suomen kyky vastaan ottaa maahanmuuttajia on rajallinen,eivätkä resurssit ole loputtomat.

Järkeä maahanmuuttopolitiikkaan

-rikoksiin syyllistyneet ulkomaalaiset karkoitettava
-kansalaisuuden ehtona kileitaito ja nuhteettomuus
-perusteetonta turvapaikanhakua vähennettävä esim.tp-hakijoille maksettavaa sosiaaliturvaa leikattava.

Ongelmia,joihin Muutos 2011 aikoo puuttua
-hallitsematon maahanmuuttopilitiikka
-konsensuspolitiikka ja kähmintä
-liian lepsut tuomiot väkivaltarikoksista

http://sonja-miettinen.blogspot.com

Valkoisen miehen taakka

---------------------------------------------------------------
Ihminen saavuttaa suurimman täydellisyyden valkoisessa rodussa.Keltaisilla intialaisilla onkin jo
heikommat luonnon lahjat.Neekerit ovat vieläkin syvemmältä!"Näitä pitäisi mielellään jonkin hassahtaneen fasistin merkityksettömänä meditaationa,mutta näin ei kuitenkaan ole.Lainaus on länsimaisen filosofian klassikolta Immanuel KantiltaRasismin historian tuntemuksen tulisi kuulua aikamme kansallisvelvollisuuksiin, sillä se auttaa ymmärtämään myös oman vuosikymmenemme poliittisten ja tieteellisten suuntausten taustalla piileviä ideologisia rakenteita. Geenitutkimuksen ja varsin laajaa suosiota saavuttaneiden psykometrikoiden (ks. esim. Herrnstein ja Murray, The Bell Curve, 1994) perusoletukset ovat varsin lähellä viimevuosisadan "rotu"-käsitteeseen vedonneita konservatiivisia yhteiskuntateoreetikoita. Perinnöllisiin älykkyyseroihin vetoamisesta on vain lyhyt askel syntyvyydensäännöstelyn tai pakkosterilisaatioihin - keinoihin joilla nykyään on painajaismainen maine, mutta jotka aiemmin tällä vuosisadalla ovat olleet aivan arkipäiväisiä.

Sananen skineistä

Rasismia pintaa syvemmältä

"Ihminen saavuttaa suurimman täydellisyyden valkoisessa rodussa. Keltaisilla intialaisilla on jo heikommat luonnonlahjat. Neekerit ovat vielä syvemmällä!" Näitä virkkeitä pitäisi mielellään jonkin hassahtaneen fasistin merkityksettömänä meditaationa, mutta valitettavasti näin ei kuitenkaan ole. Lainaus on modernin länsimaisen filosofian klassikolta, Immanuel Kantilta. Kant ei kuitenkaan ole rotuopillisine aivoituksineen aivan musta lammas modernien nerojen katraassa. Tarkemmin tutkittaessa rasismia edistävät ajatusrakennelmat ja normit ovat varsin syvällä sivilisaatiomme perustassa.

Rasismin historian tuntemuksen tulisi kuulua aikamme kansallisvelvollisuuksiin, sillä se auttaa ymmärtämään myös oman vuosikymmenemme poliittisten ja tieteellisten suuntausten taustalla piileviä ideologisia rakenteita. Geenitutkimuksen ja varsin laajaa suosiota saavuttaneiden psykometrikoiden (ks. esim. Herrnstein ja Murray, The Bell Curve, 1994) perusoletukset ovat varsin lähellä viimevuosisadan "rotu"-käsitteeseen vedonneita konservatiivisia yhteiskuntateoreetikoita. Perinnöllisiin älykkyyseroihin vetoamisesta on vain lyhyt askel syntyvyydensäännöstelyn tai pakkosterilisaatioihin - keinoihin joilla nykyään on painajaismainen maine, mutta jotka aiemmin tällä vuosisadalla ovat olleet aivan arkipäiväisiä.

Toisaalta kolonialistien ja kallonmittaajien tunteminen on siksi tärkeää, että se tekee unohtamisen vaikeammaksi. Hiljan Ruotsissa tehdyn tutkimuksen mukaan vain kaksi kolmasosaa ruotsalaisnuorista on varmoja siitä, että puolen vuosisadan takaiset juutalaisvainot ovat historiallinen fakta. Viime kuukausina Der Spiegelissä on puolestaan keskusteltu kiihkeästi siitä, onko saksalaisten jo aika jättää toisen maailmansodan syyllisyys taakseen. Vuosituhannen vaihdetta lähestyttäessä kansainvälinen antirasistinen konsensus on asetettu kyseenalaiseksi, ja erilaiset - toiset aggressiivisia, toiset maltillisempia - rasistiset liikkeet ovat vallanneet jalansijaa useissa maissa. Rotukeskeisen ajattelun pimeä historia auttaa ymmärtämään tätä kehitystä, mutta samalla se karmeudessaan osoittaa antirasistisen työn tärkeyden.

Aatehistorioitsijat Pekka Isaksson ja Jouko Jokisalo ovat kirjassaan Kallonmittaajia ja skinejä jäljittäneet eurooppalaisen mentaliteetin keskiöön asettuneita rasistisia ajatusrakenteita löytöretkistä omalle vuosikymmenellemme. Vaikka rasismin käsite syntyi vasta omalla vuosisadallamme, on rasismin historia ulotettavissa modernin alkuhämäriin. Voidaankin ajatella että kyseisen käsitteen myöhäinen synty kertoo enemmänkin siitä, miten hyvin eurooppalaiset olivat sisäistäneet rasistiset näkemykset. Biologisten rotujen olemassaoloa ja hierarkisuutta pidettiin 1900-luvun alkukymmenille asti itsestään selvinä.

Rodun käsite antropologisessa merkityksessä vakiintui Isakssonin ja Jokisalon mukaan 1700-luvun jälkipuoliskolla: siis juuri valistusajan ihanteiden ja modernin tieteen hakiessaan muotoaan. Samanaikaisesti "rodun" (tässä tapauksessa lähinnä ihonvärin) ja orjuuden yhdistänyt transatlantinen orjakauppa levitti tehokkaasti ajatusta herrakansoista ja alemmista roduista. Rodun käsite ei kuitenkaan missään maailmanhistorian vaiheessa ole ollut yksiselitteinen. "Rodulla" on viitattu niin kantaan ja polveutumislinjaan kuin alalajeihin, kansoihin tai kieliryhmiin.

"Rotu" on siis olemukseltaan historiallinen ja kulttuurinen konstruktio. Sen kehitystä ovat pitkälti ohjanneet erilaiset vaille kovin järeätä tieteellistä todistusaineistoa jääneet legendat ja myytit. "Rodun" määrittely on aina ollut varsin mielivaltaista: vielä parisataa vuotta sitten myös pienikokoiset lappalaiset ja siinä sivussa myös suomalaiset esi-isämme saivat arvostetuissa rotuluokituksissa villieläinten, apinoiden ja kääpiöiden arvon.
"Rodun" tyhjeneminen biologisesta sisällöstä ei ole kuitenkaan liiemmin vaikuttanut sen vahvuuteen maailmaa selittävänä ja ihmisiä mobilisoivana sosiaalisena voimana. (Tästä syystä käytän jutussani edelleen rodun käsitettä, mutta korostan "rodun" konstruktioluonnetta sijoittamalla sen lainausmerkkien sisään).

Sananen skineistä

Rasismia pintaa syvemmältä

"Ihminen saavuttaa suurimman täydellisyyden valkoisessa rodussa. Keltaisilla intialaisilla on jo heikommat luonnonlahjat. Neekerit ovat vielä syvemmällä!" Näitä virkkeitä pitäisi mielellään jonkin hassahtaneen fasistin merkityksettömänä meditaationa, mutta valitettavasti näin ei kuitenkaan ole. Lainaus on modernin länsimaisen filosofian klassikolta, Immanuel Kantilta. Kant ei kuitenkaan ole rotuopillisine aivoituksineen aivan musta lammas modernien nerojen katraassa. Tarkemmin tutkittaessa rasismia edistävät ajatusrakennelmat ja normit ovat varsin syvällä sivilisaatiomme perustassa.

Rasismin historian tuntemuksen tulisi kuulua aikamme kansallisvelvollisuuksiin, sillä se auttaa ymmärtämään myös oman vuosikymmenemme poliittisten ja tieteellisten suuntausten taustalla piileviä ideologisia rakenteita. Geenitutkimuksen ja varsin laajaa suosiota saavuttaneiden psykometrikoiden (ks. esim. Herrnstein ja Murray, The Bell Curve, 1994) perusoletukset ovat varsin lähellä viimevuosisadan "rotu"-käsitteeseen vedonneita konservatiivisia yhteiskuntateoreetikoita. Perinnöllisiin älykkyyseroihin vetoamisesta on vain lyhyt askel syntyvyydensäännöstelyn tai pakkosterilisaatioihin - keinoihin joilla nykyään on painajaismainen maine, mutta jotka aiemmin tällä vuosisadalla ovat olleet aivan arkipäiväisiä.

Toisaalta kolonialistien ja kallonmittaajien tunteminen on siksi tärkeää, että se tekee unohtamisen vaikeammaksi. Hiljan Ruotsissa tehdyn tutkimuksen mukaan vain kaksi kolmasosaa ruotsalaisnuorista on varmoja siitä, että puolen vuosisadan takaiset juutalaisvainot ovat historiallinen fakta. Viime kuukausina Der Spiegelissä on puolestaan keskusteltu kiihkeästi siitä, onko saksalaisten jo aika jättää toisen maailmansodan syyllisyys taakseen. Vuosituhannen vaihdetta lähestyttäessä kansainvälinen antirasistinen konsensus on asetettu kyseenalaiseksi, ja erilaiset - toiset aggressiivisia, toiset maltillisempia - rasistiset liikkeet ovat vallanneet jalansijaa useissa maissa. Rotukeskeisen ajattelun pimeä historia auttaa ymmärtämään tätä kehitystä, mutta samalla se karmeudessaan osoittaa antirasistisen työn tärkeyden.

Rodun metaforisuus

Aatehistorioitsijat Pekka Isaksson ja Jouko Jokisalo ovat kirjassaan Kallonmittaajia ja skinejä jäljittäneet eurooppalaisen mentaliteetin keskiöön asettuneita rasistisia ajatusrakenteita löytöretkistä omalle vuosikymmenellemme. Vaikka rasismin käsite syntyi vasta omalla vuosisadallamme, on rasismin historia ulotettavissa modernin alkuhämäriin. Voidaankin ajatella että kyseisen käsitteen myöhäinen synty kertoo enemmänkin siitä, miten hyvin eurooppalaiset olivat sisäistäneet rasistiset näkemykset. Biologisten rotujen olemassaoloa ja hierarkisuutta pidettiin 1900-luvun alkukymmenille asti itsestään selvinä.

Rodun käsite antropologisessa merkityksessä vakiintui Isakssonin ja Jokisalon mukaan 1700-luvun jälkipuoliskolla: siis juuri valistusajan ihanteiden ja modernin tieteen hakiessaan muotoaan. Samanaikaisesti "rodun" (tässä tapauksessa lähinnä ihonvärin) ja orjuuden yhdistänyt transatlantinen orjakauppa levitti tehokkaasti ajatusta herrakansoista ja alemmista roduista. Rodun käsite ei kuitenkaan missään maailmanhistorian vaiheessa ole ollut yksiselitteinen. "Rodulla" on viitattu niin kantaan ja polveutumislinjaan kuin alalajeihin, kansoihin tai kieliryhmiin.

"Rotu" on siis olemukseltaan historiallinen ja kulttuurinen konstruktio. Sen kehitystä ovat pitkälti ohjanneet erilaiset vaille kovin järeätä tieteellistä todistusaineistoa jääneet legendat ja myytit. "Rodun" määrittely on aina ollut varsin mielivaltaista: vielä parisataa vuotta sitten myös pienikokoiset lappalaiset ja siinä sivussa myös suomalaiset esi-isämme saivat arvostetuissa rotuluokituksissa villieläinten, apinoiden ja kääpiöiden arvon.
"Rodun" tyhjeneminen biologisesta sisällöstä ei ole kuitenkaan liiemmin vaikuttanut sen vahvuuteen maailmaa selittävänä ja ihmisiä mobilisoivana sosiaalisena voimana. (Tästä syystä käytän jutussani edelleen rodun käsitettä, mutta korostan "rodun" konstruktioluonnetta sijoittamalla sen lainausmerkkien sisään).

Rasismin paradoksi

On rasismin paradoksi ja modernin maailman tragedia, että tapahtumat joita periaatteellisella tasolla voidaan pitää kansojen välistä tasa-arvoa lisäävinä, ovat toistuvasti ruokkineet rasistista ajattelua ja lisänneet sen levinneisyyttä. Löytöretket ja eurooppalainen ekspansio toivat mukanaan uudenlaisen sosiaalisen liikkuvuuden ja tekivät ajatuksen pysyvien ja erillisten "rotujen" olemassaolosta kyseenalaiseksi. Seurauksena oli kuitenkin ennennäkemätön kansanmurha niin Amerikassa kuin Afrikassa.

Darwin puolestaan ei Isakssonin ja Jokisalon mukaan missään vaiheessa pohtinut evoluutioteoriaansa tietoisesti rotuteorian kannalta. Tavallaan Darwinin teoria lajien synnystä korostikin juuri rotujen dynaamisuutta ja sitä, että niissä ei pitkällä aikavälillä ollut mitään pysyvää. Tästä huolimatta rasistinen ideologia mukautti sosiaalidarwinistisen teorian nopeasti omiin tarkoituksiinsa sopivaksi. Olemassaolon taistelussa kelvollisimmat ja vahvimmat syrjäyttäisivät "rappeutuneet" kansat. Näin ollen sosiaalidarwinismi ei vain oikeuttanut kansanmurhia, vaan teki niistä edistyksen väistämättömän sivutuotteen.

Ruotsalainen tutkija ja kirjailija Sven Lindqvist on kirjoittanut viisaasti siitä, miten rasismin historia ei kerro yksin rasisteista. Lindqvistin mukaan kaikkina aikoina on ollut rohkeita ihmisiä, jotka ovat pyrkineet oikaisemaan rasistisia ajatusvääristymiä. Kirjassaan Rasismin vastustajia Lindqvist esittelee muutamia rasismin ylivaltaa vastaan asettuneita pioneereja, jotka ovat - huomionarvoista sinällään - tätä nykyä lähes järjestään tuntemattomia.

Kuten olen jo edellä pyrkinyt osoittamaan, rasistisen ideologian ytimessä on pyrkimys antaa väkivallalle ja sorrolle laillisuuden silaus. Pitkään sorron oikeuttamiseen riitti argumentti siitä, miten ei yksikään ei-valkoinen "rotu" ei ollut synnyttänyt sivilisaatiota, ei korkeatasoista tiedettä tai taidetta. Tämä rotusorron kestoteema kävi kuitenkin ongelmalliseksi, kun rasismi kehittyi muun muassa irlantilaisten ja juutalaisten vainojen myötä myös Euroopan sisäiseksi liikkeeksi. Tummaihoisilla tai intiaaneilla ei Lindqvistin mukaan ollut vielä 1800-luvulla joukossaan korkeasti koulutettuja intellektuelleja, jotka olisivat kyenneet ajamaan heidän asiaansa, mutta Euroopasta näitä löytyi.

Rasistinen ideologia on kuitenkin muurattu niin tiukasti eurooppalaisen ajattelun kivijalkaan, että harvat rotusorron vastustajatkaan ovat täysin päässeet eroon ennakkoluuloistaan. Julkilausumista huolimatta vapaus, veljeys ja tasa-arvo ovat jääneet valkoisen miehen etuoikeuksiksi. Lindqvistin tarinat antirasismin pioneereista kertovat lähes poikkeuksetta taltutetuista pyrkimyksistä. Esimerkiksi pitkään Afrikassa työskennellyt englantilainen lääkäri Thomas Winterbottom osoitti jo 1803 perusteettomiksi aikansa antropologian afrikkalaisia koskeneet ennakkoluulot. Tästä huolimatta myytit ja villit sepitelmät eläinten kaltaisista ihmissyöjistä vain kasvoivat 1800-luvun kuluessa. Samalla tavalla useat muut rasistisen ideologian kyseenalaistaneet äänet ovat jääneet vaille laajempaa kaikupohjaa.

http://sonja-miettinen.blogspot.com



maanantai 3. toukokuuta 2010

Islamin lapsi morsiamet

----------------------------------------------------



Olemme saaneet lukea viime aikoina,kuinka 12 vuotias tyttö menehtyi runsaaseen veren vuotoon.Tuo pieni kaunis hentoinen lapsen elämä sammui 3 päivää omien häiden jälkeen.Ei kuulu tytön iloista ääntä ja naurua enää missään.Tässäpä sitten oikein elämän opetusta kerrakseen.Ei 12 vuotiaan kuulu mennä naimisiin yli 50 vuotiaan kanssa,joka tyydyttää omat tarpeensa lapseen.Ei 12 vuotiaan kuulu olla naimisiin ylipäänsä ollenkaan.Puhummehan lapsesta,pienestä viattomasta olennosta,joka luo ilon ja valon elämään.Puhumme uuden elämän alusta,joka luo meille tulevaisuudessa uutta elämää,mutta emme puhu tästä islamissa.Perheen tytär on kauppa tavaraa,jonka voi naittaa kenelle tahansa iästä riippumatta.8vuotias lapsi morsian on tuttu näky ei mitään poikkeavaa normaalista,paitsi että kyseessä on lapsi.

Perheet sopivat avioliitot ja se on sillä selvä.Asiasta ei niskuroida vaan nöyrrytään voimakkaiden vanhempien tahtoon.Takapajuisuutensa tähden asioista ei yleensäkkään puhuta missään muotoa.Järkyttävää tästä tekee sen että lapsen elämä ei ole islamilaisissa maissa minkään arvoinen.Varsinkaan tyttärien.poikia arvostetaan ja tytöt poljetaan maahan.Oikeus naisella on ainoastaan mennä naimisiin ja synnyttää,tuntematta minkäälaista arvokkuutta omasta elämästään.Tanskalaista dokumenttia katsoessani mietin hiljaa,kuinka näin voi käydä myös pohjois maissa.Mutta totta se vain on.Imaamit vihkivät 14 vuotiaita tyttöjä ja ainut kysymys heillä on eihän sinua pakotettu naimisiin.Peloissaan tytöt eivät uskalla kertoa totuutta.Muutaman vuoden päästä he pakenevat avioliittoa,koska joutuvat miehensä raiskaamiksi ja pahoinpitelemäksi.Tämä ei kuulu tytön pienen elämänalun elämään millään muotoa.Tämä ei kuulu kenenkään elämään.Tämä pakko naitto suomennettuna kuuluu ihan jo tänne suomeenkin vaikka kuinka haluat kieltää asian.Perheen tyttäret naitetaan kuka serkulle ja kuka sedälle,vähin äänin.Eivät he siitä huuda keskustorilla tai missään muuallakaan,että näin olemme tehneet,tiedostaen että se on rikos meillä,mutta ei heillä.Julmaa tästä tekee vielä se,että ns.sivistynyt suomen kansa ja päättävät elimet sulkevat silmänsä ilman minkäänlaista omantunnon tuskaa.Milloin tähän tulisi puuttua?Ensi vuonna,kolmen vuoden päästä,vai katsommeko vielä kuitenkin 10 vuotta ja pitääkö tapahtua se kunniamurha,ennen kuin mitään tapahtuu.Perheen kunnia on häväisty silloin kun tyttö ottaa ja lähtee avioliitosta pakosalle,koska ei ole hallunnut naimisiin 68 vuotiaan setänsä kanssa.Julman tästä tekee se,että he saavat jatkaa tätä sairasta pakko naittoaan myös täällä Suomessa,ilman että kukaan siihen puuttuu millään muotoa.Olisikohan aika tarttua jokaisen härkää sarvista ja miettiä,mikä on oikein ja mikä väärin.Kyllähän bedofiili tuomion Suomessa vaikkakin heikolla menestyksellä,mutta jos pedofiili on islamisti se ei ole tuomittavaa missään muotoa,koska he ratsastavat niin sanotun uskonnon varjolla.

sunnuntai 2. toukokuuta 2010

Kansankiihottaminen vastine valtakunnansyyttäjä Matti Nissisen väitteeseen Alibi-lehdessä 5/2010

Kansankiihottaminen vastine valtakunnansyyttäjä Matti Nissisen väitteeseen Alibi-lehdessä 5/2010

Valtakunnansyyttäjä Matti Nissinen käsittelee Alibi-lehdessä pienen pienellä osuudella sananvapautta ja kiihottumista,mutta myös rasismia.Sana kiihottua rikosnimikkeenä on jo äidinkielellinen raiskaus.Sanalla kiihottua minä ymmärrän seksuaalisen kiihottumisen,joka tuo lopuksi nautinnollisen orgasmin.Onko minun siis ymmärrettävä.että jos luen isänmaallisen ihmisen teksitä vaikka yleisessä kulkuneuvossa,minun täytyisi siitä saada orgasmi,jotta pystyttäisiin todistamaan todistettavasti,että olen kiihottunut kyseisestä kirjoituksesta?

Eihän asian tulisi olla näin,koska siitähän saisi jo syytteen ns.seksuaalisesta häirinnästä julkisella paikalla.Kuinka tämä sitten estettäisiin?Ei kuinkaan.Sana kiihottaminen viittaa ainuastaan seksuaaliseen kiihottumiseen ja kanssa käymiseen vastakkaisen sukupuolen kanssa.Minä en kiihotu seksuaalisesta minkään taivaan ja valtakunnan kirjoituksista,vaikka uusi rikosnimike antaa näin ymmärtää.Loistavaa joukko orgiot käyttöön kun luemme isänmaallisia kirjoituksia.


Rasismi sana karskahtaa myös pahasti silmääni.Olemmeko siis siirtyneet Hitlerin aikakaudella ja siitä taaksepäinkatsoen aina antiikin roomaan asti?Tietääkseni rakkaaseen suomeen ei olle tekemässä keskitysleirejä,joissa teloitetaan maahanmuuttajia.Emme myöskään ole hakemassa täydellistä rotua,niin kuin Adolf Hitler aikoinaan fantasioi.Nyt näyttää siltä että tämän maan hallitus fantasioi sanasta rasismi ja käyttää sitä väärin ja väärin perustein.Uusia lakiesityksiä pukataan rasismi sanan varjolla,kuten sanan kiihottaminen varjolla sellaista vauhtia pystyyn,että kukaan päättäjistä enää välitä mikä on sanan rasismi oikea muoto tai mitä haetaan sanalla kiihottaminen.Totuus maahanmuutosta on kuitenkin se,että kun pakolaisia alettiin ottaa vastaan suomeen,niin heidät piti palauttaa omaan maahansa,kun heidän kotimaassaan on tilanne rauhoittunut.Näin ei ole kuitenkaan käynyt,vaan on alettu yhdistää perheitä ja heitä elätetään meidän vero markoilla.Heillä ei ole työllistymis pakkoa,koska 10 vuotta sitten tulleet eivät edelleenkään osaa suomenkieltä missään muotoa ja millään lailla.Jos tämä on rasismia suosittelen valtakunnansyyttäjä Matti Nissistä lukemaan historiaa ilman valtakunnan suodattimia ja perehtymään risismiin ja natsismiin ja miettimaan myös mitä sana kiihottuminen tarkoittaa.


Sanan vapaus on Suomessa täyttä paskaa.Tässä maassa sensuroidaan jopa sana neekeri.Saisin takuulla kunnianloukkaus syytteen ja päiväsakkoja 30 pv,jos käyttäisin sanaa neekeri.Maahanmuutto politiikkaa ei saa arvostella,koska se rikkoo sananvapautta.En todellakaan aio yhtyä valtakunnansyyttäjän sanomaan missään muotoa.Miksikatsoisin tuon puhtoisen fiktion niin loistavaksi kirjoitukseksi,että sitä voisin ylistää.Tässä maassahan on jo suorastaan rikos,se että otat asioista selvää ja ajattelet omilla aivoilla.Jos joku tästä kiihottuu seksuaalisesti,niin en halua tietää asiasta.Mutta epäilen että tämä on kirjoitus muiden joukossa,joka tuskin aiheuttaa minkään maan ja taivaan kiihottumista kenellekkään.





------------------------------

http://sonja-miettinen.blogspot.com


--------------------------

Sonja Miettinen Kuopio Muutos 2011 Muutos asuu sinussa ja minussa


Sonja Miettinen Kuopio Muutos 2011 Muutos asuu sinussa ja minussa

Ota yhteyttä rohkeasti,teemme yhdessä paremman huomisen e-mail: snjmiettinen7(at)gmail.com




-------------------------------------------

--------------------------------------------------------------